Vittu tuo näyttää vaikeelta*

Tein tänään kaksi asiaa, joita olin jännittänyt. Ensiksikin soitin Kreetan matkani järjestäjälle ja kysyin, voisinko vielä mahtua kyyditykseen kentältä hotellille. Se sopi, ja ihmettelin miksi olin lykännyt asiaa monta viikkoa. Inhoan soittaa vieraisiin paikkoihin ja lykkään sitä niin paljon kuin mahdollista. Mikäköhän siinäkin on... Sitten aina kun lopulta saan soitettua mietin että no niin, iso vauva, mikäs siinä sitten oli niin vaikeaa.

Olisin voinut ottaa kyydin jo matkaa maksaessani, mutta silloin iski joku irrationaalinen nuukuuskohtaus ja ajattelin, että on paljon parempi maksaa matkasta alle kuin yli viisisataa. Tuo viidensadan euron raja tuntui joltain kohtalokkaalta rajapyykiltä, jonka toiselle puolelle jäi talouden tasapaino ja järkevyys, toiselle rahapula, tuhlaaminen ja vähien rahojen hassaaminen typerään matkaan. Nyt sitten maksoin tuon 15 euroa kyydistä ja tuntuu, etteipä sitä rahasummaa voisi fiksummin sijoittaa: pääsen näppärästi hotellin ovelle ilman että pitää aloittaa hirveä säätö rasittavan lentomatkan jälkeen. Ja hei, 15 euroa, taivas sentään, neiti oho meni sata euroa ruokakauppaan.

Toinen itseni ylittämiskokemus oli, kun kävin keskustassa ilman meikkiä ruuhka-aikaan. Ihoni kiilteli ja silmät olivat haljut, mutta niinpä vain marssin meikkikaupan tiskille, sain esittelyjä ja olen nyt uuden ripsarin rikkaampi (ja 35 euroa köyhempi).

Päivällä kävin vielä salilla. Sisäreidet rukoilevat armoa maanantain treenin muistona mutta siitäkös olisin piitannut itseäni ruoskiessani. Liikunnan ja lihaskivun suhteen liputan rantojen miesten nimeen: sillä se lähtee millä on tullutkin. 

* Otsikko on sunnuntailta, kun jäin pysäkillä bussista vaivalloisesti ison matkalaukun, käsilaukun, kangaskassin ja kauppakassin kanssa. Bussin keskiosassa istui joukko esiteini-ikäisiä poikia ja he kommentoivat bussista ulos soluttautumistani, että Vittu tuo näyttää vaikeelta. Alkoi kamalasti naurattaa siinä.