maanantai 17. kesäkuuta 2013

Hitaat aamut ja vieraan miehen pelko + pari muuta juttua

Meillä oli viikonloppuna ihania, hitaita aamuja. Oltiin molemmat iltavuoroissa ja käynnisteltiin aamut rauhallisesti: pötköttelyä lähekkäin sängyssä, aamupalaksi karjalanpiirakoita ja munavoita, kävelylenkki kauniissa maisemissa. Hidasta, rauhallista, verkkaista, ihanaa. Ei edes harmittanut mennä töihin vaan päinvastoin tunsin itseni etuoikeutetuksi, että sain tehdä kaiken tuon ennen vuoron alkua.

Rakastan tätä uutta kotiamme ja tuntuu että innostus tästä leviää muillekin elämänalueille. Olen yksinkertaisesti onnellisempi. Rakastan mm.

- keittiötä, sitä että se nyt on ja ruoan voi syödä pöydän ääressä
- Ikkunalautoja
- Puhtaan valkoisia seiniä
- Tilaa
- Kahta kylppäriä
- Yläkerran ranskalaista parveketta
- Yläkerran isoa makuuhuonetta, josta tulee lastenhuone
- Vaatehuonetta
- Portaita, kahta kerrosta
- Sitä että vessassa on kaapit jonne saan meikkini ja muut juttuni piiloon pölyttymästä
- Pakastinta

Ainut juttu mistä en täällä pidä on se, että näin yksinollessani minua suoraan sanottuna pelottaa. Pelkään vierasta miestä kodissani, sitä että joku tunkeutuu tänne tai vaikka katsoo ikkunasta. Eilenkin sain lietsottua itseni ihan kivaan hysteriaan niin, että kun vaatehuoneen valot menivät kissojen hiippailessa päälle (liikkeentunnistin) olin saada sydänkohtauksen. Tunsin myös koko ajan, miten joku katselee minua ovensuussa. Hrrr, hui... Nyt alkoi taas pelottaa. Pitää yrittää kaivaa terve järki jostain, olin näkevinäni sen tutisevana myttynä tuolla jossain, kaukana...

Tänään pääsin töistä jo kahdeltatoista ja tästä iloisena touhusin vaikka mitä. Kävin hakemassa äitiyspakkauksen postista, kukkia kaupasta, kuntosalilla reippaan tunnin treenin, ruokaa toisesta kaupasta... Siivosin ja puunasin, tein ruoan, käytiin Villen kanssa kirjastossa. Sitten sammuinkin tunniksi sohvalle. Hemoglobiinini on aika alhainen, mikä ei muuten juurikaan vaivaa, mutta iltaisin olen aika pois pelistä. Olen esimerkiksi lukenut Monika Fagerholmin Lola ylösalaisin - romaania jo noin kuukauden, kun iltaisin sängyssä sivun tai pari luettuani tulee jo uni ja vie. 

Huomenna ja ylihuomenna on vapaat ja lähden siskon luokse Turkuun. Ah kesäinen Turku, ota minut hellästi niin kuin aina olet ottanut!

2 kommenttia:

  1. Ihan tuli tuosta "vieraan miehen pelko" ajatuksesta mieleen se, kun tosiaan aikaisemmin pelkäsi esim. kotona. Todella inhottavaa. Noi on kyllä varmasti sellaisia ajatuksia, mitkä menee ohi kun tottuu. Mua ei esim. Helsingn kodissa pelottanut kuin kerran ja se olikin sitten hirveetä. Kuten muistat, mulla on aina kaikkitavarat kotona kohdillaan ja kerran kuin tulin kotiin, yksi tuoli olikin eri paikassa. Tuosta tietysti päättelin en niinkään että jonkun on täytynyt käydä asunnossa vaan, että jonkun täytyy olla asunnossa. Epäluuloisesti sitten väijyin kaikki paikat, luonnollisesti tuloksetta, vaikka luultavasti olin vaan peilannut itseäni aamulla hissityyliin ja sitten laittanut tuolin huomaamattomasti "paikoilleen".
    Eli uskon, että kun tottuu omaan kotiin enemmän, osaa mm. kulkea siellä hyvin säkkipimeälläkin niin tulee varmasti myös sellainen olo, että tämä on meidän koti: kukapa muu täällä olisi tai tänne haluaisi tulla.

    Jatkan vielä. Joskus nuorempana, kun luki iltapäivälehtien otsikoita tapoista, pahoinpitelyistä, raiskauksista ja konflikteista, ne loi pelkoa. Nykyään oon huomannut, että kun lukee samoista teemoista, tulee ennen kaikkea surulliseksi. Eilen ekaa kertaa duunissa alko ihan koskea päähän ja tehdä pahaa, kun luin yksiä asiakirjoja erään kylän tapahtumista. Eli pelko on muuttunut empatiaksi, jei.

    Ihanaa Turkua, ihania vapaita, kohtahan niitä on paljon.

    K

    VastaaPoista
  2. Hui, muistan kyllä tuon, kun mietit että kaikki ei oo samoin miten lähtiessä oli! Onneks on pieni asunto, niin on nopee tarkistaa kaikki piilot. Meillä on tuolla nyt sen verran avaraa, ettää oon lohduttautunu sillä: ei oo oikein piilopaikkoja.

    Toivottavasti pian tulee se tuttuun omaan uuteen kotiin, että tosiaan osaa liikkua siellä vaikka miten!

    Hyvä tuo pelon muuttuminen empatiaks. Pelko on kyllä väsyttävä tunne.

    Kiitos toivotuksista, Turku on kyllä tosi jees :))

    VastaaPoista

Mitäs mietit?