keskiviikko 2. marraskuuta 2016

1.11. & 2.11.2016

1. Marraskuu! Tänään satoi ensilumi, koko ajan pyryttää. Ihanan näköistä.

2. Kroppani antoi periksi tsempattuaan jo yli kaksi viikkoa muun perheen räkiessä ja pärskiessä ympärillä ja tulin itsekin flunssaan. Todella raskasta hoitaa kipeänä koti ja lapset. Meidän lapsissa on vielä joku tutka, jolla he heti hiffaavat jos äiti ei ole ihan mukana ja haalivat huomiota keinolla millä hyvänsä. Sitten tunnen itseni ihan paskaksi kun en vain jaksaisi.

3. Meidän piti mennä tänään Villen tädille kunhan Ville pääsee aamuvuorosta, mutta jouduttiin perumaan se.

4. Tällä hetkellä molemmat lapset nukkuvat ja itsekin nukuin tunnin! 3 x miracle.

5. Juotiin päivällä lasten kanssa teetä, poltettiin kynttilää uudessa ystävältäni saamassani talonmuotoisessa kynttilälyhdyssä ja katseltiin lumipyryä ulkona. Oli ihanan kotoisa hetki meillä siinä.

6. Mulla on yksi työkaveri, jolla on ihanan rauhallinen ääni ja koko olemus. Sitä ääntä kuunnellessa alkaa melkein päässä surista, ja nukuttaa.

7. Kuopus ihanasti nukkuu vieressäni nyt ja pitää unissaan minua kädestä.

8. Saatanpa tilata meille päivälliseksi pizzat...

9. Ihanaa kun lapset nukkuvat.

10. Menisipä tämä flunssa äkkiä ohi. Onneksi tänään ei ole töitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitäs mietit?