maanantai 10. lokakuuta 2016

10.10.2016

1. Olen tolkuton jännittäjä! Jännitin tänään töihin menoa niin paljon että sydän meinasi hyppiä rinnasta ulos, ja nyt on pää kipeänä kaikesta siitä jännittämisestä. Pitää lainata jotain self help - oppaita ja tehdä jotain tälle jännäämiselle!

2. Töissä oli kivaa, menen huomennakin.

3. Pitää alkaa käyttää kalenteria, koska meinasin luvata itseni myös keskiviikoksi töihin, vaikka olin tuplabuukannut sen päivän jo muutenkin.

4. Kierreltiin päivällä ystäväni kanssa monta tuntia keskustan kauppoja ja kirppareita ja käytiin kiinalaisessa syömässä. Välillä menee ihan koko ajan rahaa ulkonasyömiseen, mutta oli se vaan tänäänkin niin kiva luksus-juttu.

5. Illalla käytiin porukalla ruokaostoksilla. Yhdessä kaupassa käynti on musta, shoppailuholistista, ollut aina sellaista kivaa yhteistä tekemistä.

6. Viikon arpomisen jälkeen pyysin siskoani ensi kuun lopussa lastenhoitoavuksi ja hän suostui heti, ja niin pääsemme Villen kanssa kahdestaan Tallinnan joulutoria ihastelemaan ja neljättä hääpäiväämme viettämään!

7. Aamuyöllä hain itkemään heränneen kuopuksen viereeni ja aamulla esitin nukkuvaa hänen heräillessään kuuden maissa, ja yhtäkkiä sain monta intohimoista suudelmaa naaman täyteen. Hän on kyllä älyttömän suloinen taapero! Kovin päättäväinen luonne ja lisäksi herkkä, hassuttelija, hellyydenkipeä, meille niin rakas.

8. Tehtiin Villen kanssa nachopelti iltapalaksi. Mun lempimättö!

9. Olen miettinyt tänään viimeksi sitä, miten lasten oikeus on tuntea olevansa ilo vanhemmilleen. Sitä kokemusta haluan heille joka päivä luoda.

10. Nakke menee huomenna päiväkodissa ryhmänsä ja yhden toisen ryhmän kanssa eväsretkelle. Olen ihan paineessa että jos unohdan eväät!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitäs mietit?