perjantai 7. lokakuuta 2016

7.10.2016

1. Katsottiin äsken Vain elämää ja minä,työtön ja huoleton, otin pari lasia viiniä. Johtui sitten siitä tai letkeästä perjantaifiiliksestä mutta nauroin ihan pissat housuissa Villen jutuille. Tai siis en ihan vaan melkein, herra paratkoon. Esim. kun yhden biisin aikana kuunteluvuorossa oleva Lauri Tähkä kipaisi hakemaan tamburiinin lavalta kesken esityksen, ja Ville sanoi: tämä se tykkää tuosta helistimestään.

2. Oltiin illalla porukalla puistossa, Ville vaikutti mut jalannostoillaan ja käsivoimillaan kiipeämällä liukumäen yhteydessä olleeseen korkeaan torniin..:-D

3. Naken päiväkodin hoitaja kertoi tänään ihanan jutun Nakesta. Eilen oli ollut musiikkihetki koko päiväkodille, ja isompien ryhmän lastentarhanopettaja kysyi että mitä syksyyn kuuluu. Nakke oli istunut ryhmänsä hoitajan sylissä ja hoitajan rohkaisemana viitannut japuheenvuoron saatuaan vastannut koko 60 hengen lapsiryhmän edessä että "tuulee". Olen niin liikuttunut että nytkin itkettää. Minun pieni rohkea tyttöni!

4. Syötiin illalla patonkia ja juustonaksuja, pah.

5. Vain elämää - ohjelmassa pelkään aina, että Mikael Gabriel alkaa avautua liikaa.

6. Olin aamupäivällä kuopuksen kanssa kirjastolla taaperoiden lorutunnilla, kun olen jo pitkään halunnut että kuopuksellakin olisi joku oma spesiaalijuttu minun tai Villen kanssa.

7. Ostin kirpparilta kivan collegemekon.

8. Tekstailin pomoni kanssa.

9. Sain aamulla nukkua vähän pidempään kun Ville hoiti lapset ennen aamuvuoroonsa menoa.

10. Syön tätä kirjoitaessani juustonaksuja...


2 kommenttia:

  1. Nää pääpointti-kirjoitukset on kyllä aivan mahtavia!
    Repesin totaalisesti tuolle "tekstailin pomon kanssa", vaikka a. eihän siinä ole mitään hauskaa eikä b. edes mitään yllättävää, koska tiesin tuosta jo. Silti nauratti ja naurattaa vieläkin.

    Villekin vaikuttaa olleen hilpeällä tuulella :D.

    K

    VastaaPoista
  2. Tosi kiva että viihdyttää! Meinaan aina unohtaa kirjata nää :-D

    VastaaPoista

Mitäs mietit?