keskiviikko 5. lokakuuta 2016

4. & 5.10.2016

1. Toissailta kavereiden luona oli ihana! Juteltiin, herkuteltiin ja lapsilla synkkasi tosi hyvin. Nakke hauskutti kavereiden muksua erilaisilla vitsikkäillä tansseilla ja tämä nauroi niin että seinistä kimpoili ja hyvä mieli tarttui jokaiseen. Sitten lapset innostuivat hippasille taas raikuvan kikatuksen säestämänä. Kotiin tultuamme katsottiin Villen kanssa Pussikalhaelokuva, tuhottiin pullo punaviiniä ja pino hapankorppuja ja vietettiin kerrassaan kivat kotisohva-treffit. Leffastakin tykkäsin! Ihana ihana Helsinki siinä, -kin.

2. Löysin tänään Tokmannilta vanhoja kunnon mustapäälaastareita ja nyt on naama laastareita täynnä kun yritän tällaista köyhän naisen kasvohoitoa.

3. Oltiin aamulla koko perhe puistossa, ja se hienosti viimeisteli Villen tänään iltavuoroon päättyneet ihanat kaksi vapaapäivää. Kivasti saatiin oltua yhdessä ja sopivasti touhuiltua ja tuntuu kuin olisi olleet paljon pidemmät vapaat!

4. Olin eilen päiväkodissa Naken varhaiskasvatussuunnitelma-keskustelussa. Puolitoista tuntia juteltiin! En aluksi oikein pitänyt Naken ryhmän hoitajasta, mutta nyt kyllä todella paljon arvostan hänen amnattitaitoaan ja olen iloinen että N on hänen ryhmässään. Jännitin niin paljon Naken kehitysviiveistä ja -haasteista puhumista että hartiani olivat melkein korvissa koko keskustelun ajan ja kärsin loppuillan päänsärystä.

5. Kävin eilen juoksemassa taas, meinasin juosta sammakon päälle. On ollut ihania syksypäuviä. Mietin tänään, että hyviä kesäkelejä tärkeämpi olisi kyllä hyvä syksy! Kesällä on kuitenkin lämmin vaikka miten sataisi kuin saavista... Uh vaikka voi miten rakastankaan helteitä!

6. Kävin tänään kaupungilla sushilla siskoni kanssa. Palasin kotiin superhyväntuulisena ja akut täynnä ja olikin tosi kiva ilta lasten kanssa Villen ahertaessa iltavuorossaan. Maalattiin ja muovailiin, kuopus kokeili joka ikistä väriä tarkoituksella naamaansa. Hän on aivan älyttömän suloinen taapero! Ihan täydellä sydämellä joka ikinen sekunti. Ja tähän sydän <3

7. Sain siskoltani kirjan Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Se on ihana!

8. Oltaisiin menty eilisiltana koko perhe eväsretkelle Luukkiin, mutta oli niin jäätävä tuuli että pidettiinkin vain koti-iltaa. Pitkästä aikaa koko perheellä ihan vain kotona.

9. Pitäisi lukea enemmän, haluaisin lukea enemmän. Silti usein typerä äpy viekin voiton.

10. Pitää olla tarkkana että rahat riittää koko kuun, ja, jos olen tarkkana ne riittää. Hurvittelurahaakin on, päivä Tampereella reilun viikon päästä, yhden ystävän kanssa ulkona syöminen, bensarahaa vanhempieni luokse ja takasin. Ja hyvää ruokaakin saamme taas koko kuukauden syödä, onneksi siitä ei tarvitse tinkiä.

2 kommenttia:

  1. Hih, olipas ihanan kevyt sävy näissä tämän päivän tiivistyksissä vaikka ihan "rankkojakin" aiheita käsittelit. Sulla on sanan lisäksi myös kirjoitustyylit hallussa =).

    Oli tosi kiva käydä sushilla. Jotenkin päästin sen jälkeen stressin ihan valloilleen ja tänään koulukaverin kysyessä mitä mulle kuuluu, vaan naurahdin, enkä saanut sanottua mitään muuta. Välillä asiat, kuten stressikin, on vaan hyvä kohdata, käsitellä ja antaa mennä ohi.

    K

    VastaaPoista
  2. TSEMPPIÄ!! Stressi on kamalaa :( Saat kaiken sympatiani!

    VastaaPoista

Mitäs mietit?