Naapurin penskat kiljuvat kuin viimeistä päivää, huomasin äsken ajattelevani. Totta kyllä, varsinkin kun ovat juuri tuossa meidän ikkunoiden alla. Tässä on juuri meitä vastapäätä pari penkkiä ja pöytä ja sitten tuolla talojen päässä yhteinen leikkipaikka. Tosi usein nuo nappulat on tässä meidän edessä pelaamassa sählyä/ polkupyöräilemässä/ hyppimässä pöydältä alas. Välillä ärsyttää tuo mekkala, mutta sitten muistutan itseäni että kiva että lapset saa olla lapsia, lapset saavat myös kuulua ei vain näkyä, jne, ja hetken olen zen.
Lapsettomana on niin helppoa tietää kaikki lastenkasvatuksesta, mutta varmasti oma tyttäremme on parin vuoden päästä samanlainen rasittava kiekukaula kuin nuokin. Ja saa olla, muistanhan sen sittenkin: en halua omalla aikuisen kaikkivoipaisuudellani ja ylimahdillani murentaa toisen omaa tahtoa. Vaikka pitäähän käytöstavat olla. Tasapainoilua luvassa!
Tänään odotin Villeä töistä kuin mikäkin 50-luvun kotirouva, että hän pääsee viemään minut kauppaan. Tajusin jossain vaiheessa odotustani, että sehän riittää kun saan auton - osaan toki itsekin ajaa. Jotenkin vain unohdin sen siinä odottaessani. Lähdettiin sitten kuitenkin yhdessä kauppaan, mutta minä ajoin.
Illalla tein jauhelihakiusausta, laitoin siihen pinaattia ja porkkanaa. Hyvää lisärautaa tällaiselle heikkoveriselle naikkoselle. Leivoin myös pitkästä pitkästä aikaa sämpylöitä ja voi että ne on hyviä! Syötiin niitä uuninkuumana luomukirnuvoin kanssa jälkiruoaksi.
Päivällä siivosin sekä ylä- että alakerran ja ravasin pyykkituvassa pyykillä, ja koko päivän onkin rattoisasti supistellut. Äiti kysyi tänään, milloin pidämme tytön nimiäiset - serkkuni sai tytön viikko sitten ja häntä juhlitaan viides lokakuuta. Alkoi ahdistaa noin kauaskantoiset suunnitelmat - synnyhän nyt ensin, pikkuinen. Ei mennä asioiden edelle, kuten äitikin sitten puhelun lopetti.
Kohta saunaan. Tänäänhän onkin perinteiset synnytyksen käynnistämiskeinot kattavasti käytössä. ;-)
Mulla oli eilen pitkä ja rankka päivä ja tänään tänne saapui lapsivieras kahdeksalta aamulla. Kahdelta. Ilakoimista, hyppimistä ja kiljumista. Ihan kamala herätys.
VastaaPoistaEn tiedä, sopi vaan tuohon naapurin lapsiin.
Varmaan ihanaa kun on auto. Osaatko enää edes kuvitella arkea ilman sitä?
K
Kamala herätys kyllä! :D Lapset sitä on sitten... Eloisia ;) Oikeestihan se on vaan ihailtavaa ja kadehdittavaa, mutta ei aina jaksais. Paitsi sitä omaahan on sitten pakko kyllä :D
VastaaPoistaJust tänään sanoin Villelle, että kyllä on elämä helpottunu auton myötä! Tuossa tilanteessa käytiin rautakaupassa ja sitten Lidlistä hamstraa vichyä - olishan nuo reissut onnistunu julkisillakin, mutta hitaasti ja rasittavasti. Vaikee kyllä kuvitella autotonta elämää... En oo ladannu matkakorttiakaan enää; siinä mielessä hyvä, että nyt kun Ville on autolla töissä niin tulee enemmän käveltyä, kun ei viitti maksaa sitä melkein kolmea euroa jonkun pikku kauppa- tai kirjastoreissun takia.