Hellan ja tiskikoneen välissä

Hyvät unet takana, ihanaa. Tulevassa vauva-arjessa olen eniten jännittänyt sitä, millainen nukkuja meidän vauva tulee olemaan... Varmaan yleinen mietintä tulevilla vanhemmilla? Onneksi meitä vanhempia on kaksi, voidaan varmistaa että molemmat saa ainakin joskus nukkua hyvin.

Tänään aamuhommien jälkeen käppäilin kauppaan. Supisti koko matkan, oli kuuma ja huono olo. Kaupassa supistukset vähän hellitti ja silloin  vauva alkoi potkia terävillä kantapäillään niin että maha kupruili enkä voinut olla älähtämättä. Tuli hetkellisesti sellainen olo että helvetti soikoon, kyllä tätä kehoa piinataan! Sitten alkoi hymyilyttää, kun toinen niin nohevana monotti. Hyvähän se on, että liikkuu. Pieni, terävä vauvani.

Kotona odottelin tiskokonetta. Saatiin vanhemmiltani mojova rahasumma tiskokonerahaksi tupaantuliaslahjana uuteen kotiin (kiitos, kiitos, kiitos!), löydettiin hyvän oloinen peli ilmaisilla kotiinkuljetuksilla ja tänään kone sitten luoksemme saapui. Tuossa se nyt keskellä lattiaa napottaa, Ville vielä lähtiessään sanoi, etten saa yrittää nostaa sitä. Kuulemma minulla on välillä taipumus vähän yliarvioida voimani ja jaksamiseni... Olen saanut tämän raskauden aikana eri ihmisiltä vaikka mitä typeriä neuvoja, miten en saa siinä ja tuossa tilanteessa nostella/ rehkiä/ rasittaa itseäni, ja vaikka mietinkin aina pitääkö neuvoja minua holtittomana idioottina joka tuosta noin vain vaarantaa lapsensa, olen kuitenkin tyytyväinen että vaikutan ennemmin turhan reippaalta kuin raskauttaan verukkeena käyttävältä laiskimukselta.

Äsken sain jonkun keittiökärpäsen pureman ja kokkasin kinkkupastaa sekä leivoin pannaria ja kinkku-fetajuusto - sarvia eilisellä ohjeella. Pannarin ohje on täältä ja se on siitä harvinainen resepti, että Villekin aina kehuu kun teen sitä ja saattaa ottaa jopa toisenkin palan. Pastaan laitoin pekonia, kinkkusuikaleita, purjoa, viherpippurikoskenlaskijaa, ruokakermaa ja tietysti pastaa. Ja nyt tuli himo tässä luetteloinnissa joten ei kun pannaria ja sarvea napaan moi.