Vieläkin vähän tokkurainen olo, kun nukuin äsken pari tuntia sohvalla. Oli ihana upota sinne pehmoisten tyynyjen ja torkkupeittojen keskelle, näin tosi kivoja uniakin, mutta herääminen on aina kauheaa. En ole varmaan ikinä elämässäni ollut siinä heräämisen hetkellä hyväntuulinen ja "innokas astumaan uuteen päivään".
Eilen saivatkin siivoussuunnitelmat jäädä, kun kutsuin ekstemporee yhden työkaverin ja hänen toukokuussa syntyneen vauvansa meille. Leivoin kinkkupiirakkaa ja katoin pöytään karkkia ja limua ja noiden lastenkutsumaisten tarjottavien parissa vierähtikin viisi tuntia. Ei oltu tunnettu kauhean hyvin etukäteen, kun hän tekee pelkkä yövuoroa, mutta hyvin juttu luisti. Hän on omituisen rajaton ihminen, jolla ei tunnu olevan minkäänlaista itsesuojeluvaistoa siitä, mitä juttuja kertoa ja mitä ei. Nykyään, kun en enää ajattele niin kuin nuorempana eli että salaisuus pitäisi vaihtaa salaisuuteen, en koe tällaisia tilanteita hankalina, vaikka tietysti moista - noh - rajattomuutta mielessäni ihmettelenkin. Hän on mielenkiintoinen ja ihanan sinut itsensä ja kaiken kanssa ja vaikka meistä ei sydänystäviä tulekaan, luulen että tulemme kuitenkin vielä vapaa-ajallakin tapaamaan.
Vauva oli ihana ja oma vauvani potki häntä vatsan läpi selkään.
Taidan lähteä ulos selvittelemään tätä pökkyräistä päätäni. Vaikka tämä pyöreä maha onkin kaunis, odotan jo kun pääsen siitä eroon ja voin taas liikkua normaalisti. Kaipaan kuntosalia, hölkkää, pitkiä rivakkasykkeisiä kävelylenkkejä. Kaipaan lihaskipua tämän nykyisen nivussäryn ja kaiken maailman jomottelun tilalle, kaipaan raudasta kipeitä lihaksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitäs mietit?