Räpsyripsi tarinoi

Viime yönä supisteli sekä menkkaikipu- että alaselkäkipu -tyyppisesti niin, että ajattelin jo pääseväni synnyttämään. Vaikka vielä mitä. Muutenkin oli jännä yö, suonta veti pohkeiden lisäksi reisistä. Ja vessakeikoilla nivusia vihloi niin, että kuljin jalat suorina kuin mikäkin puujalka. 

Silti sain nukuttua ihan hyvin. :-D

Eilen oli kiva päivä. Hyppäsin aamupäivästä bussiin ja ajelin ystäväni luokse (saman jonka kanssa oltiin pari viikkoa sitten Korkeasaaressa). Hänen pieni tyttärensä heräsi juuri ja voi että, kyllä nuo vuoden ikäiset naperot (miksi oon alkanut käyttää lapsista sanaa napero??) vaan on suloisinta mitä voi olla! Tuokin tyttönen on niin reipas ja kertakaikkisen liikuttava tepsuttaessaan jalat tanakassa haara-asennossa, vaippapeppu pulleana. Ystäväni ompeli meille vaippaan imuja, kattoi pöytää koreaksi, hoiti lastaan, jututti minua ja multitaskasi niin monta asiaa yhtä aikaa että pää meni pyörälle. :-D 

 

Olen sanonut ennenkin, mutta tunnen kyllä olevani saamapuolella näissä ystävyyssuhteissani... Eilenkin lähdin mukanani kymmenen (10!) kestovaippaa (joihin ystäväni oli vielä vaihtanut tarrat), vaipan imuja, hoitopöydän alunen, vaatteita, lakanoita... Niin ja tämä mutteripannukahvi, jota nyt juon, että mistäs se mutteripannu on meille tupsahtanut? Noh, toinen ystäväni toi sen, maidonvaahdottimen ja laadukasta espressokahvia käydessään! Oikeasti hei... Pitää ottaa kun annetaan, tietysti, mutta kyllähän tuollainen ystävällisyys ja anteliaisuus aika hiljaiseksi vetää. Että minulle!

Ystäväni luota kävelin ripsihuoltoon. Vähän hävetti, kun olin ihan hiessä, mutta ystävällisesti (/meidän kaikkien yhteisen viihtyvyyden ja etenkin oman työmukavuutensa vuoksi) työntekijä leyhytteli minua välillä  viuhkalla, se tuntui taivaalliselta. Ehdin juuri miettiä siinä pötköttäessäni, että joillekin paksuna olevillehan tulee huono olo selällään maatessa ja onneksi en kuulu heihin, kun tuntui että vuode alkoi pyöriä vinhasti. Tiesin että olisi auttanut jos olisin saanut avata silmät ja kohdistaa katseen johonkin, mutta se ei tietenkään ollut kesken ripsienlaiton mahdollista. Mietin jo vähän paniikissa mitä teen ja että kohta varmasti pyörryn, kylmä hiki nousi otsalle ja ajattelin jo sekavana että eipä se haittaa jos pyörryn kun olen jo makuullaan, kun keksin alkaa ajatella viileää, tyyntä sinistä järveä, sitä miten kylmä vesi säväyttää koko kehoa sukeltaessa, kylmää, sinistä, tasaista, ja niin huone hidasti pyörimistään ja sitten ripset olivatkin valmiit ja sain avata silmät. Mutta oli aika epämiellyttävää.

Kotona Ville kehotti minut sohvalle lepäämään ja alkoi itse grillata, mikä sopi paremmin kuin hyvin. Olinkin aika kuitti enkä tajua, miten ihmiset joilla on vaikka pari-vuotias vilkas taapero jaksavat loppuraskauden. Eihän siinä tietysti ole vaihtoehtoja, mutta silti, nostan hattua! Mummoni, kahdeksan lapsen äiti, on kertonut miten kaksosia odottaessa maha oli niin raskas ja alhaalla että matalalle lypsyjakkaralle kyykistyminen tuntui todella epämukavalta. Kun kysyin eikö ukki olisi voinut mummo vastasi aivan itsestäänselvästi, että eiväthän miehet lypsäneet käsin. Ok... tuon tarinan kuultuni tunsin itseni laiskaksi kermaperseeksi, mutta onhan tietenkin aikakin nyt eri.

Tässä vielä pari mahakuvaa eiliseltä (rv 36+1). Kirjoitin eilen kommenttiin, miten tuntuu kuin maha roikkuisi polvissa, mutta se taisi olla pientä liioittelua. Vaikka siltä välillä tuntuukin!