keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Uusia tuulia, nuuh!

Onnellinen, onnellinen oon. Kaikki tuntuu hyvältä ja selkeältä nyt. Olin miettinyt joulusta asti sydän syrjälläni Nakke-pienen hoitoon menoa ja omaa töiden aloitusta. Asiassa on niin monta puolta: lapsen hyvinvointi, äidin hyvinvointi, koko perheen hyvinvointi... Mikä vaikuttaa mihinkin. Lisäksi tietysti taloudelliset tekijät, jotka aika pitkälti sanelevat tätä duunarin eloa.
 
Vanhempainvapaani loppuu kuudes kesäkuuta ja aivan viime päiviin asti olin elänyt ajatellen, että yritän pitää sitten siihen syssyyn kesäloman, sitten heinäkuussa Ville ja sittenpä elokuussa koittaisikin Naken uusi elämä päiväkodissa. Kuukautta vaille vuoden ikäisenä, liekkö kävelläkään osaisi... Maalailin Villelle uhkakuvia, miten Nakke-poloinen köytetään sitten jalasta tuolinjalkaan muun väen lähtiessä ulkoilemaan, kun ei sellaista sylilasta viitsi ulos raahata. 
 
Perhepäivähoitajan luo tuntuisi henkisesti helpommalta viedä tuollainen alle vuoden ikäinenkin, mutta se ei taas vuorotyöntekijälle ole vaihtoehto. Lisäksi, vaikka ajatuksena perhepäivähoito on kodinomaista, pienryhmäistä ja turvallista, vaivaa itseäni kuitenkin ajatus siitä, että hoitavia aikuisia on vain se yksi. Etenkin kun oma lapsi ei vielä osaa puhua ja raportoida mitä siellä hoitopaikassa päivisin tapahtuu tuntuu jotenkin hurjalta ajatukselta, että oma ipana olisi päivät minulle ventovieraan aikuisen ja muun lapsilauman kanssa keskenään. 
 
Lauantai-iltana kahvakuulaillessani ajatus sitten iski tajuntaan: tarvitsemme jonkun meille kotiin hoitamaan Nakkea! Eikä mennyt kauaakaan kun keksin siskoni, joka on nyt Lontoossa mutta tulee kesäksi Suomeen. Ja hän suostui! Niinpä minä pääsen aloittamaan työt heti vanhempainvapaan päätyttyä ja Nakke saa viettää kesän turvassa omassa kotona tätinsä hellässä huomassa. Sitten elo- syyskuussa pidetään Villen kanssa pötköön lomat ja Ville vielä jonkun isyysvapaaviikon, ja näin ehtii Nakke-neiti täyttää vuoden ja toivottavasti oppia edes kävelemään ennen hoitotaipaleensa aloitusta.
 
Nyt, kun tuo hoitoasia järjestyi noin hienosti olen kieltämättä aika innoissani töihin paluusta! Mikäs täällä kotona on ollessa - paitsi että nukahdan kohta tähän tylsyyteen! Nyt kun tiedän, että kohta tämä kotiloma loppuu on helpompi nauttia, olla läsnä, olla vain. Viettää hyviä päiviä, hyvää tappotasaista arkea. Tänäänkin nukuimme koko perhe yhteentoista ja olin vasta aamupuuroa keittelemässä, kun sydän hyppäsi kurkkuun ikkunaan vilkaistessani: joku katsoi sisälle! Ystävämme ja Naken kummisetä siellä, hän tuli käymään ja olikin useamman tunnin, kivaa. Miehet pelasivat pleikkaria ja Nakke kitisi itsensä unille ja herättyään makoili yli tunnin matolla ja sitterissä varsin tyytyväisenä eloonsa. Minä mietin, että tällaiset hetket pitää säilöä, ja pitkästä aikaa ajatuksella ei ollut Nyt pakko nauttia -sivumaku, vaan koska pääsen kohta pois kotoa tajuaa puupäinen mielenikin ottaa tästä kaiken irti.
 
Kummin lähdettyä sulloimme vauvan vaunuihin ja lähdimme vaihteeksi julkisilla kauppaan. Siinä ruokakaupan yhteydessä on kirpputori ja kun ohimennen poikettiin siinä niin minäpä löysin itselleni takin! Sovittelin kahta, sellaista Zara-merkkistä villakangastakkia ja sitten tuota, jonka päädyin ostamaan. Se Zara-takki oli ehkä ns. sievempi, tuo minkä ostin on luonnonvalko-harmaa -ruudullinen, isot taskut, huppu ja hupussa tupsu, niskassa lappu Made in Finland. Ihana ihana ihana takki! Olin päättänyt, etten osta uusia vaatteita ennen kuin laihdun ne kirotut kymmenen kiloani, mutta kyllä tuo vielä sittenkin istuu. Ja sitäpaitsi sain äitiltä ja isää jouluna rahaa itseni hemmotteluun (!) joten olkoon tuo uusi takkini osa sitä hemmottelua. 
 
Kotona tein ruokaa (kasvispyöryköitä ja pinaattituorepastaa) ja herkkuhimoon vielä kauralastuja, joista pienen paisumisen seurauksena tuli yksi iso laatta... Ville antoi vauvalle porkkanasosetta ja leikki tämän kanssa matolla; vauva venkoili ja kiemurteli ja höpötti narisevalla äänellä ja minun sydämeni täyttyi onnesta. Ajattelin yhtäkkiä, minä olen ansainnut tämän kaiken, minä ansaitsen olla onnellinen ja minä ansaitsen nuo ihmiset jotka rakastavat minua, tuon pienen ikioman perheeni, tämän kodin, tämän keskiluokkaisen onnen mitä meillä on. Menin olohuoneeseen matolla leikkivän perheeni luo. Tämä hetki on tämä hetki on tämä hetki on elämäni, tällä hetkellä.

4 kommenttia:

  1. Ihana että Naken hoitokuviot noin ratkesivat! Pääset töihin, levollisin mielin kun "SuperNanny" hoitaa homman :). Ja jos teillä V:n kanssa eri vuorot, niin hoitohan voi järjestyä pitkälti niinkin. En usko, että ulkoilun ajaksi jalasta tuoliin köyttäminen olisi ollut uhka (:D), mutta on nyt ainakin pienellä tuttua ja turvallista.

    -Miia

    VastaaPoista
  2. Oon kyllä helpottunut! Tuntuu että on vuoden ikäinenkin sitten tietysti kovin pieni hoitouraansa alkamaan, mutta niin tää vain meillä menee. Oon ite kanssa laskelmoinu, että voi tulla lyhyitä hoitoviikkoja, jos saadaan työvuorot menemään hyvin lomittain... Varmaan ite tekisin lisäksi alkuun nelipäiväistä työviikkoa.

    onko sulla näin jälkeenpäin hyvä mieli T:n hoidon aloituksen suhteen? Mä oon nyt netistä lueskellu näitä hoitojuttuja ja suurin osa on tosi syyllistäviä, että alle kolme-vuotiasta ei sais viedä hoitoon... Ite haluan ajatella, että Suomessa on kuitenkin hyvä päivähoito, ja yritän kieltäytyä syyllistymästä!

    VastaaPoista
  3. Ei oo yhtään huono omatunto, T:llä meni hyvin hoidossa, oli ns. hoitoporukan vauva mitä kaikki kynnelle kykenevät hoiti ja viihdytti :D Ite oisin ollu tosi huono äiti väsyneenä talon sisällä pyöriessä. Heti kun ite meni päiviks kouluun, niin oppi arvostamaan sitä aikaa lapsen kanssa ihan erilailla, sehän oli mun lomaa, toisin kun ennen ku pakolla piti päästä talosta ulos vaikka ees lenkille, vapaa-ajalle. T sopeutuu tosi hyvin eri paikkoihin, ja luulen että se on vaan niin tottunut että erilaisiin aikuisiin voi luottaa. Sitä paitsi lapset alkaa n. kaks veenä hyppiä seinille, jos ei oo riittävästi tekemistä, musta se päivähoito tekee lapsillekin ihan hyvää. Olen oikeasti tätä mieltä.

    -Miia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanasti sanottu! Sulla on kyllä aina niin hyvä asenne elämään :) Yhdellä toiselläkin ystävällä on muksu aloittanut hoidon vähän päälle vuoen ikäisenä ja häneltä oon kanssa kuullu vain positiivisia kokemuksia hoidon vaikutuksista omaan jaksamiseen olla hyvä, läsnäoleva äiti, ja samoin lapsi tykkää kovasti käydä hoidossa :) Pitäis kuunnella mieluummin teitä kuin netin syyllistäviä kauhujuttuja... Ja ootan kyllä kanssa, että Nakke sitten mahdollisesti porukan pienimpänä saa olla kaikkien ihana vauva :)

      Poista

Mitäs mietit?